perjantai 29. kesäkuuta 2018

Sädehoitoa ja muuta pientä säätöä

Haaveilin jossain vaiheessa kirjoittavani kuntoilusta, lenkkeilystä, ehkä jopa harjoittelusta. Tiedä vaikka jopa oikein harjoitusohjelman mukaisesta treenistä ja sen analysoimisesta. Mielekästä olisi myös kisaraporttien tuottaminen tai kertoa vaikka mahtavista lenkkeilymaastoista, mäkineen, mutkineen tai polkuineen. Juoksufiiliksestä kevyessä sateessa tai hiihtämisestä auringonpaisteissa pikku pakkasessa luistavin suksin. Uudet varusteet ovat aina olleet hyvä lisämotivaation lähde, ja pieni kirjaus niiden käyttökokemuksista sopisi mainiosti muiden juttujen lomaan.

Jos nyt heitän haaveilun nurkkaan ja kuvaan viime kuukausien liikuntaani niin,
voinen kertoa käyneeni muutaman kerran sauvakävelyllä.
Ja raportti loppuisi tähän, ainakin omakohtaisesti koetun liikunnan osalta.
Ei ole tarvinnut ohjelmaa väsätä tai kisailmoittautumisia tehdä. Pururadat ja polut olen kiertänyt, …kaukaa. Sade olis kuitenkin tullut räntänä vaakasuoraan niin, että naama olis näyttänyt sateen pieksemältä lehmän p…alta. Suksetkin olisi luistanut väärään suuntaan, eikä uusille varusteillekaan liiemmälti tarvetta ole ollut.

Joten tehdään tästä sitten perinteinen sairauskertomus.
Maaliskuun alussa miestä testattiin ja tutkittiin kolmikuutautistarkastuksessa. Siihen lupasin palata, mikäli aihetta ilmenisi, ja olisihan tuossa aihetta ollut.
Se golfpallon kokoinen möykky keskellä päätä kerkesi aiheuttaa aivolisäkkeen etulohkon vajatoiminnan, jonka johdosta hormonitoiminta on puutteelinen ja Thyroxin sekä kortisonilääkitys aloitettiin. Kortisonin oma tuotanto saattaa elpyä mutta kilpirauhaslääkitys seurannee mukana loppuelämän.
Magneettikuvien perusteella marraskuisessa kasvaimen leikkauksessa ei saatu kaikkea poistettua, joten tie vei sädehoitoklinikalle. Huhtikuun loppupuolella alkoi 28 perättäistä arkipäivää kestänyt hoitojakso, joka loppui vasta kesäkuun puolella. Jakso oli aika rankka pohjattoman väsymyksen, pahoinvointi- ja päänsärkyjaksojen takia. No siitä selvittiin vaikka toipuminen on edelleen kesken.
Hiukset säilyi, pulisongit ei, joten hortto kaaloon ei taida päästä laulamaan.


Itse sädehoito ei kauaa kestänyt. Enemmän taisi mennä aikaa miehen asetteluun lavetille kuin hoitoon. Pää ruuvattiin kiinni ”mittojen mukaan” tehdyllä maskilla pöytään. Kone ympärillä liikkui antaen säteen tarkkaan lasketusta suunnasta. Hoidon normaali kesto oli 20 min tuntumassa. Itse sädehoito ei tuntunut miltään. Vahvan ahtaanpaikankammon omaavalle narkoosissa tehty hoito voisi sopia paremmin. Jotenkin minä siitä selvisin ilman. Tuntemukset tuntuivat tai tulivat ”viiveellä” päänsärkynä, pahoinvointina ja väsymyksenä.
Vahvana muistikuvana hoitojaksosta jää erittäin ystävällinen henkilökunta. Taitavat valita empaattisimmat henkilöt siihen taloon. Kiitos ja kumarrus vielä kerran.

     

Pikkuhiljaa tässä kerään itseäni kasaan. Vointi, jaksaminen, ehkä myös yleinen kiinnostus lisääntyy päivä päivältä. Pystyn jopa sinnittelemään joitain päiviä ilman päiväunia, vaikka en silti suurta houkutusta sohvalle pitkäkseen heittäytymiseen tarvitse.
Sairausloma on vaihtumassa vuosilomaksi. En tiedä huomaako muutosta mitenkään. Töihin paluu tapahtunee heinä-elokuun vaihteessa 50 % työajalla.
Sauvakävely on ollut hyvinkin satunnaista ja muu liikunta olematonta. Juosta ei jaksa kuin muutaman sata metriä ja siitäkään ei sitten palaudu. Lisäksi oikea polvi on tykännyt kyttyrää lenkkeilystä jopa niin paljon että huili päiviä on pitänyt pitää useampia. Onkin lenkkeilyn lottovoitto jos samaan päivään osuu polvikivuton ja aloitekykyinen päivä.
Juuri tällä hetkellä en näe itseäni enää missään juoksutapahtumassa, ainakaan juoksemassa. Toivon jaksavani pitää jonkinlaista kuntoilua yllä jo oman mielenterveyden kannalta, ja ei kait tuosta nyt suurta haittaa muutenkaan ole. Kunhan mies vain pysyisi kasassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti