keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pikkuhiljaa liikkumaan

On pariviikois katsauksen aika. Kahdeksan viikkoa leikkauksesta.
Vaikka edellisessä postauksessa harmittelin mm. kuukauden jatkoaikaa sairauslomalle, on pakko todeta että päätös oli ehdottomasti oikea. Ei nämä jalat vielä työkuntoiset missään tapauksessa olisi olleet. Nyt kun on yrittänyt vähän liikkua enemmän, on seurauksena poikkeuksetta aristusta ja särkyä. Mutta sanotaanko hyvinkin siedettävissä rajoissa.
Olkoonkin että olen melkoisen työorjentautunut henkilö, mutta jollei pysty reenaamaan niin ei sitä kyllä pysty töihinkään...
Olen yrittänyt vähän kokeilla mitä pystyy tekemään ja mitä ei. Ikäänkuin tämänhetkisiä rajoja hakien. Päivittäistä on venyttelyt ja kevyet voimaharjoitteet varpaille nousuineen. Selkeesti ainakin venyttelyt on auttanut kävelemiseen, varpaillenousut sekä muut kevyet lihaskuntoliikkeet olen pyrkinyt tekemään rauhallisesti ja varovasti, enkä ole tehnyt niitä esim korokkeen päällä tai rappusissa.
Nämä harjoitteet on leikkauksen jälkeen sairaalasta fysioterapeutilta saatuja ohjeita.
Vesijuoksua olen kokeillut muutamaan otteeseen. Ihan käsittämättömän tyhmää touhua,
ei tule minusta sen lajin harrastajaa. 25 metrin altaassa kun pyörii ja väistelee mummoja tunnin,
alkaa olemaan aika kypsä kaveri. Lisäksi olen saanut joka kerta vesijuoksun jälkeen päänsäryn. Johtuuko kloorivedestä, nestehukasta, niskojen jumiutumisesta, mummotressistä vai mistä,
vai kaikista! Altaassa olemisen meinaan jatkossa jakaa vesijuoksuun sekä uintiin mielekkyyden lisäämiseksi.
Toinen hyvin soveltuva laji on maastopyöräily. Siinä ei tunnu kantapäähän ja akillekseen kohdistuvan juuri minkäänlaista painetta. Kelitkin on suosineet pyöräilyhommia.
Kuntosalilla on myös pitkästä aikaa tullut poikettua. Pientä akilleksen varomista, jalkakyykyt ja prässit olen jättänyt pois, mutta muuten perus settiä. Painomääriä on vaan tarvinnut laskea alaspäin, Kyllä sekin siitä.
Sauvakävelyä olen kokeillut kerran. Meni aikalailla ontumiseksi ja akilles kipeytyi yllättävän paljon. Jotenkin ei kärsi ponnistaa, vai onko liikerata nilkassa vajaa. Mietin myös ontumista pinttyneenä tapana, onhan tässä onnuttu vaikka kuinka kauan, tai jos se on jäänyt lihasmuistiin. No kyllä siellä arkuuttakin edelleen on. Ja mielestäni selkeä merkki ettei akilles ole vielä täydessä iskussa on myös lievä turpoaminen rasituksessa.
Päätin sen asian hautua ajatusasteella vielä hetken. Tehdään mikä luonnistuu ilman riskiä ja kipua.
Kyllä se jalkalenkkikin rupee ajan kanssa luonnistumaan.

Siis kaiken kaikkiaan eteenpäin taas mennään. Ehkä kärsimätön luonteeni ajaa liian hätäisesti kokeilemaan "rajoja",  mutta kokeilemalla sen sitten näkee mihin pystyy.
Ja kyllä oli niin lähellä sauvakävelyn aikana etten pientä juoksunäytettä itselleni antanut.
Ens kerralla sitten...
Edistystä on nähtävissä myös kenkävalikoiman laajentumisella. Alkaa menemään kaikki kengät jalkaa ja osalla voi jopa kävellä. Pääjalkineena on toiminut Adidaksen Boostit, sauvakävelyn tein Salomoneilla ja salilla käytin Addun sisäpelikenkää... Kengät joissa on kova kantapää aiheuttaa tunteen kuin olisi farkkujen lahje kengän ja kantapään välissä, joten niiden käyttö on ollut vähäistä.

Jos tässä kuluneen vuoden aikana on tuntunutkin asioiden kaatuvan päälle yhtäaikaa, niin
aika jouheesti tuntuu myös kääntyvän parempaan suuntaa. Äiti ollaan saatu kotiutumaan palvelutaloon loistavasti. Elämän ilo on selkeesti löytynyt ja onpa hän jopa kävelyt rullaattorin kanssa kymmeniä metrejä. Puheessa olevaa voimakasta salausta on onnistuttu purkamaan ja äitin kanssa pystyy jo puhumaan useita lauseita niin että minäkin ymmärrän. Se ei tieten kerro äitin puhujan lahjoista paljoa, mutta minusta hieno homma.
Isä saadaan samaan hoitokotiin, eri osastolle. Alkujaan ajatuksena ollut yhteisasumisen mahdollistavan hoitopaikan hakemisesta luovuttiin heidän niin erillaisen hoidontarpeen vuoksi.
Nyt kuitenkin ovat samassa talossa ja pääsevät niin halutessaan päivittäin näkemään. Helpottaa myös minun reissuja kun voi samalla vierailulla nähdä molemmat.

Kohtahan tämä blogi alkaa olemaan sairaskertomuksen osalta paketissa. Jälkitarkastus on 18.12 jolloin minun pitäisi olla jo työelämässä mukana. Toivottavasti tarinat rupeavat niihin aikoihin olemaan enemmän lenkilläkäynnistä kertovia kuin sairaskertomuksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti