tiistai 30. joulukuuta 2014

Hyvä päivä kirjoittaa.

Vuosi on vaihtumassa ja äijä täytti tänään 50v. Siksi hyvä päivä kirjoittaa.
Ajattelin tehdä pienen yhteenvedon vuodesta 2014, mutta en kerennyt, oikeastaan viitsinyt laskea yhteen vuoden saldoa. Voi olla etten sitä teekkään, sillä numeraalisesti vuosi on varmuudella huonoin ikinä. Jo viime vuonna (2013) alkaneet akillesongelmat paheni alkuvuodesta niin että liikkuminen on ollut ennätyksellisen vähäistä. Lisäksi huono lumitalvi ei motivoinut hiihtämään. Vammojen takia ei sitten tullut edes etsittyä latuja aiempien huonojen lumitalvien tapaan. Juoksukilometrejä on tuskin sataa enempää, ja jaloilla liikkuminen pääasiassa sauvakävelyä. Maastopyöräilykilometrejä on varmuudella enemmän kuin koskaan, sillä se on tullut uutuutena mukaan. Mutta kehumaan niilläkään ei voi ruveta.
Luulen että en ole ollut näin huonossa kunnossa koskaan, Ehkä kuusi vuotiaana jolloin todettiin astma ja johon meinasin kuolla. Mutta sitä ei lasketa. Sen jälkeen olen aina liikkunut, alkuun tietysti sairauden ehdoilla, mutta jälkeenpäin ennemminkin sitä uhmaten. Astma on tietysti seurannut koko elämän, mutta uskoakseni juuri kestävyysharjoittelu on ollut se mikä on pitänyt sairauden kurissa.

Kuten aiemmista teksteistä käy ilmi, kantapää-casen kanssa kierrettiin kevät lääkäreillä, kesä odoteltiin leikkaukseen pääsyä ja lopulta syyskuussa leikattiin molemmat kantapäät ja oikeasta putsattiin akillesjänne. Toipuminen ei leikkauksesta mennyt ihan toivotulla tavalla, vaikka marraskuun lopussa ja joulukuun alussa meinasinkin intoutua lenkkeilyyn. 18.12 tehty tarkastus tiputti miehen todellisuuteen, liika intoilu saattoi kostautua ja loppukuu onkin sitten otettu rauhallisesti.
Lisäksi tänä vuonna on suurena painolastina ollut molemmat vanhemmat. Äidin tapaturma ja isän huonontunut kunto. Helmikuun lopusta loka-marraskuulle elämä oli epätietoisuutta heidän toipumisesta, pärjäämisestä, sijoituspaikoista ja yleisesti tulevaisuudesta. Lokakuussa jouduimme tyhjentämään heidän asunnon, sillä kotona toimeentuleviksi he eivät enään kuntoutuneet.
Molemmat saatiin palvelutaloon, mutta huoli vanhemmista tietysti jatkuu...
Näinä ahdistuksen aikoina juoksemista kaipasi eniten. Tähän ikään on elämässä sattunut kaikenlaista. Niin hyvää kuin huonoa. Oma perhe on tietysti ollut se turvasatama, mutta niin on ollut liikuntakin, ennen kaikkea juokseminen. Ei ole semmoista pahaa oloa ollut joka ei kunnon kirmaamisella olisi vähentynyt.
Tässä vaiheessa suuri kiitos vaimolle ja lapsille jaksamisesta, auttamisesta ja ymmärtämisestä.
Ilman heitä tästä en olisi selvinnyt!
Lisäksi kiitos veljelle, joka kaukana muilla mailla asuessaan, on antanut tukensa raskaisiinkin päätöksiin. On ollut voimia antavaa saada purkaa sydäntään edes jollekkin "ulkopuoliselle", vaikkakin usein vain facen välityksellä. Eihän veli ulkopuolinen tietenkään ole, päinvastoin. Kuitenkin ihminen joka kokee asian samalla tasolla ja jolle pystyy asiat kertomaan niinkuin ne on. Aika on ollut varmaan hänellekkin erittäin raskasta, koska kaikki tieto ja info vanhemmista on kulkenut minun kautta. Olisi varmaan hänkin halunnut olla lähellä vanhempia tukemassa, mikäli se vain olisi mahdollista.

Uusi vuosi ja uudet kujeet...
No jaa. Alkaa ainakin näillä näkymin sallaisena kuin vanha loppuu. Syksyllä vielä elättelin toiveita juoksemisesta loppuvuodesta. Nyt tilanne näyttää haastavalta juoksun suhteen, ja muutenkin.
Pikkuhiljaa aion lisätä ja kokeilla lenkkeilyä. Mikäli jalat ei kestä juoksemista niin sitten kävellään.
Pakko tehdä äärimmäistä maltillisuutta noudattaen harjoituksia. Lumiolosuhteiden salliessa hiihtoon tulen keskittymään ehkä enemmän, tietysti kipujen säätelemänä.
Suunnitelmat juoksukisojen suhteen, joita siis kerkesin suunnittelemaan, taitaa mennä romukoppaan.
Köpiksen maratonilla toukokuussa olisi viime vuodesta siirretty osallistumisoikeus. Sinne tuskin kerkeää harjoittelemaan edes läpipääsemisen mahdollistavaan kuntoon. Helsinki Half Marathonille on samoin viime kesäkuusta siirtynyt lähtölupa. Se saattaa pysyä toistaiseksi suunnitelmissa.
Syksy on sitten auki, joku juoksutapahtuma (maratooni) huokuttelis, mutta ehkä on järkevää katsoa miten tässä pääsee ulkoileman ja tehdä päätökset sitten joskus.

Kaikesta huolimatta asiat vois olla paljon huonomminkin. Kesällä ei pystynyt pitämään jaloissa kuin Crocseja, nyt alkaa jalassa viihtymään kaikenlaiset kengät.


Kyllä ne jalat kestää kohta juoksemisenkin. Valoisin mielin kohti uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti