torstai 24. elokuuta 2017

Kasvaimesta...

Onpa ollut viimeiset viikot yhtä vuoristorataa ja tunteiden sekamelskaa.
Aivolisäkekasvain teoria kaatui hyviin hormooniarvoihin verikoiden tulosten valmistuessa.
Kuvia katsottiin uudelleen ja havaittiin kasvaimen jonkinlaista leviämistä poskionteloiden suuntaan.
Tässä vaiheessa annettiin myös ymmärtää että kysessä saattaa olla myös pahanlaatuinen kasvain,
eli jonkinlainen syöpä. Siinä tuli muutama kierros hermostuneena käveltyä vailla minkäänlaista päämäärää, eikä yhtään julkaisukelpoista ajatusta jäänyt mieleen. Vatsassa kiersi ja näkökenttä supistui. Tuskin osasin kysyä yhtään järkevää tai tarkentavaa kysymystä. Tai jos kysyin, ei ne ainakaan muistiin jäänyt. Tiputtiin jälleen lähtötasolle, ellei jopa alemmaksi.
Verikokeita otettiin lisää heti seuraavana päivänä ja pelonsekaisesti odottelin aikaa koepalan ottoon, jonka kerrottiin olevan seuraavana ohjelmassa.
Menihän siinä sitten viikko sumussa. Lisukkeena raskaaseen aikaan puolitin ennestään lyhyet
yöunet. Ei vaan uni tullut simmuun. Sitä että ruoka ei maistunut en pitänyt huonona asiana.

Ja sitten tuli puhelu lääkäriltä. Koepalaa ei oteta. Verikoissa ei viitteitä pahanlaatuisuudesta.
Samaan johtopäätökseen olivat tulleet spesialistit sellameetingissä, jossa arvovaltainen erikoislääkäreiden joukko käy läpi kuvat ja muut faktat.

Ai hemmetti miten hyvä uutinen. Ihan parasta tässä tilanteessa.
Kasvainhan siellä tottakai edelleen on, ja arvioiden mukaan on saattanut olla jo kauan,
pahimmillaan jo vuosia, mutta olkoon nyt sitten kunhan ei ole pahanlaatuinen.
Suuren kokonsa takia se leikataan.
Aikataulu on auki ja tuskin kiirehtivät jollei kasvain tämän enempää rupea elämää häiritsemään.
Hoito siirtyy Töölöön neurokirurgianpoliklinikalle jonne odotan aikaa neurokirurgille.
Ymmärsin hänen kanssaan käytävän keskustelun tuloksena päätettävän leikkausajankohdan.
Leikkaus kestänee useamman tunnin jonka jälkeen vuorokausi tehohoidossa ja viikon verran sairaalassa toipumista.

Palataan niihin sitten kun on ajankohtaisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti