Pari muuttujaa

Sehän on näköjään niin, meikäläisen elämässä, että jos joku asia alkaa tuntua hyvältä, siihen on tuleva muutos. Niinku nyt esimerkiksi se että jos juoksu alkaa kulkemaan, tai edes lenkillä käynti sujumaan. Ei se herkku kauaa kestä. Elo-, syys- ja lokakuussa elin pitkästä aikaa liikkumisen huumassa kun juokseminen alkoi sujumaan. Lenkeillä olosta nautti, sykkeet sai pidettyä jotenkin kurissa ja matkat piteni.
Asiaan vihkiytyneet ja liikuntaan hurahtaneet sen tietävät. Muut haaveilee siitä huumasta...
Tai no, onhan niitäkin jotka saavat nautintoja tekemättä mitään!
Edellisen kirjoituksen tein marraskuun alussa pikku flunssassa. Se pikku flunssa jatkui ainakin pari viikkoa. Se pikku flunssa ei ollut ihan pieni. Se pikku flunssan takiainen tuntui roikkuvan puserossa ikuisuuden.
Pikkuhiljaa koitin jatkaa lenkkeily hommia. Joka lenkin jälkeen totesin ettei tänään ollut mun päivä. Joka lenkin jälkeen totesin palautumisen lenssusta edelleen olevan kesken. Huominenkaan ei ollut mun päivä. Ainoa mitä noin sovinnolla onnistui tekemään oli sauvakävely. Juoksu ja hiihto oli hitokseen raskasta ja jo muutaman kilometrin jälkeen sykkeet huiteli vk-alueella. Päätin antaa aikaa ja tehdä lenkit sitten sauvakävellen, positiivisen kautta "kyllä se sieltä vielä" asenteella.
Sillä se on ennenkin lähtenyt. Niin meni marraskuun loppu ja joulukuu. Vain muutama lenkki.
Eikä lähtenyt.

Uuden vuoden aattona tein lähtöä juoksemaan monta tuntia, ei oikein napannut. Suostuttelin itseni lenkille sauvojen kanssa, siis hissukseen ja kunhan jotain tulee tehtyä. Nyt sai todeta jo ensi metreistä ettei tänäänkään ole minun päivä. Tuntemus muutoin hyvä mutta syke ei käyttäytynyt ollenkaan loogisesti.
Polar näytti 20-30 pykälää liikaa koko ajan. Reilun parin kilometrin kohdalla pienessä mäessä tuli väsy. Tuntuma oli kuin anaerobisen rajoja olisi hätyytellyt. Kävelyvauhtiakin piti pudottaa. syke ehkä 40 raatia normalia korkeampana mitä sen kuuluisi kävellessä olla. Samalla alkoi tuntua puristusta rinnassa, ei missään tapauksessa kipua vaan puristusta, vasemman rintalihaksen ympärillä. Myös vasemmassa kädessä tuntui puristusta, ei kipua. Kuin joku naru olisi mennyt kainalosta kämmeneen ja sitä oli vedetty.

SYDÄRI PERKELE! Täällä metsässä!

Ei hemmetti, ei voi olla. Ei koske mihinkään. Mitä? Mitä? Mitä?
Syke kävellessä 150, hengästyy vaikkei pitäs, ei kipuja... Hirveä määrä kysymyksiä päässä, yksikään niistä ei olisi ollut kirjoitettuna kokonainen lause. Ei mukana puhelinta. Tännekään voi jäädä. Mitä kautta ihmisten ilmoille? Huilaanko hetken? Meneehän tää nyt ohi. Mikä tää on jos ei sydäri? Ei v***u mulle käy tälleen!
No ei muuta kuin tossua toisen eteen ja kotia kohti! Hiljaa tosin, mutta ihan suorinta tietä en malttanut.
Tuntemukset hävis, melkein, syke sen 20 lyöntiä koholla.

Ensin meinasin olla kertomatta kotona, sitten meinasin että olis pitänyt olla kertomatta kotona.
Huolestuneisuuttahan tuo tietysti aiheutti, varsinkin kun oli yövuoroon lähtö.
Onneksi duuniyö meni hyvin, seuraava päiväkin huilatessa. Mieltä tuo tietysti kalvoi ja kovasti mietitytti mitä peliliikkeitä tekis seuravaksi. Odottaisko seuraavaa, hakeutuisko työterveyteen vai suoraan sairaalaan.
Päätös vaatii ehdottomasti hyvän harkinnan ja huomisen viisauden.
Huominen koitti. Työterveyden omalääkärille ei ollut aikoja joten päätin jatkaa harkinta aikaa.
Päivän askareisiin kiinni. Siinä touhutessa ja liikkuessa huomasin portaita noustessa sykkeenkin nousevan ja samalla hengityksen vaikeutuvan, vähän niinkuin metsässä.
Seisoin silmät rummukaisena ostoskeskuksen portaissa. Harkinta aika loppui. Varovasti kotiin ja soitto työterveyteen. Sain omalääkäriltä puhelinajan eli jäin odottamaan hänen soittoaan.
Lyhennetyn version kuultuaan oli tohtorin käsky tulla labran kautta hänen vastaanotolleen hammasharjan kanssa. Sieltä sitten lähete kourassa sairaalan päivystykseen. EKG, verikokeita, keuhkoröntgen ja monen tunnin seuranta piuhat rinnuksissa.
Ei sydänkohtausta, ei keuhkoveritulppaa, ei sydänlihastulehdusta. Mutta jotain on, mitä?
Sepelvaltimot on ilmeisesti seuraavana vuorossa rasitus-ekg:n muodossa.

Nyt kun noita marraskuun flunssan jälkeisiä, jopa viimeisen puolen vuoden aikaisia fiiliksia ja tuntemuksia on pohtinut, ei kovin kaukaa ole haettu jos sanon näiden oireiden olleen jo "hakusessa" pitkään.
Ei vaan osaa "terveenä" yhdistellä tämmöiseen.

Elämä oooon.... Ei kait tässä voi muuta kuin odottaa. Kevyttä liikuntaa suositeltiin Dinit-sumute taskussa.
Jos luoja suo, ja nitrot tehoo tulee jatkokertomus tuomion selvittyä. Samalla saatan avata perintötekijöiden sekä muiden riskitekijöiden vaikutusta. Ehkä myös elämäntaparemontti saa jonkunlaisen roolin.